Toukokuu: Kari Reijula, työterveyden professori, Helsinki

SOTE-uudistus ja työterveyshuolto

Suomessa on käynnissä poikkeuksellisen mittava sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistus. Vastaavaa sosiaalipalvelujen integraatiota terveydenhuoltoon ei ole toteutettu aikaisemmin muualla tässä laajuudessa.

Julkisten SOTE-palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä merkittävästi suuremmille itsehallintoalueille eli maakunnille. Hallitusohjelman mukaisesti aiotaan toteuttaa asiakkaiden valinnanvapaus peruspalveluissa ja yksinkertaistaa SOTE-palveluiden monikanavainen rahoitus.

Palveluiden käyttäjä voi jatkossa valita julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin palveluiden tuottajan. Valinnanvapaus on jatkossa pääsääntö perustasolla ja soveltuvin osin käytössä erikoistason SOTE-palveluissa. Monikanavaisen rahoituksen yksinkertaistamista ja valinnanvapautta laajentava lainsäädäntö on tarkoitus saada voimaan 1.1.2019.

Jouduin (tai pääsin) joulukuussa 2015 Valtioneuvoston asettamaan SOTE-selvitysryhmään, jonka on tehtävä ehdotus valinnanvapauden toteuttamisen toimintamalleista ja esitettävä keinot monikanavarahoituksen yksinkertaistamiseksi. Aikataulu on tiukka, sillä selvitysraportin pitää valmistua toukokuun loppuun mennessä.

STLY:n jäsenkuntaa kiinnostaa varmaankin työterveyshuollon asema SOTE-uudistuksessa. Koen velvollisuudekseni selvitysryhmässä puhua hyvän työterveyshuollon puolesta ja vastustaa niitä esityksiä, jotka voisivat vahingoittaa yhteiskunnan kannalta toimivia ja hyödyllisiä ratkaisuja.

Työterveyshuoltoon kohdistuu tällä hetkellä merkittäviä muutospaineita. Tärkeää työterveyshuollon kannalta on nyt se, että SOTE- uudistuksella ei vahingoiteta vuosikymmenten aikana kehitettyä, hyvin toimivaa ja tuloksia tuottavaa työterveyshuoltoa. Samalla on avoimesti nähtävä työterveyshuollon kehittämistarpeet ja korjattava valuvikoja. On myös rohkeasti lähdettävä luomaan sellaista SOTE-mallia, jossa työterveyshuolto verkottuu nykyistä paremmin muuhun SOTE-palvelujärjestelmään.

SOTE-selvityksessämme otamme kantaa asiakkaiden valinnanvapauteen. On hyvä todeta, että työterveyshuollossa toteutuu jo nyt valinnanvapaus. Työnantajalla on valinnanvapaus hankkia työterveyspalvelut julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta tai tuottaa palvelut itse. Lakisääteisen työterveyshuoltopalvelun ohella työnantaja voi hankkia sairaanhoitopalvelut samalta palvelujen tuottajalta. Työntekijä voi halutessaan hakea sairaanhoitopalveluita tältä työterveysasemalta, mutta hän voi käyttää omalla kustannuksellaan myös muita sairaanhoitopalveluita.

Monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen on kirjattu hallitusohjelmaan ja se aiotaan nyt toteuttaa. Maakunnille on tulossa vastuu SOTE-palveluiden järjestämisestä, jonka valtio rahoittaa keräämillään verotuloilla. Maakunta joutuu tarkasti huolehtimaan siitä, että eri oikeushenkilöt järjestävät ja tuottavat palveluita.

SOTEn tulevasta rahoituksesta päätettäessä on tärkeää muistaa työterveyshuollon rahoituksen erityispiirre: työnantajat ensisijaisesti mutta myös työntekijät huolehtivat käytännössä kokonaan työterveyshuollon kustannuksista.  Rahoituksen ”keräilypää” on näin jo kunnossa, koska työmarkkinaosapuolet yhdessä lainlaatijoiden kanssa ovat aikanaan päätyneet perustelluista syistä tähän ratkaisuun. Tästä toimintatavasta vallitsee yllättävän luja yksimielisyys, joka sitä paitsi on yhteiskunnan ja erityisesti työelämän toimivuuden kannalta hyvin viisas ratkaisu. Miksi tätä toimivaa rahoitusjärjestelmää pitäisi lähteä muuttamaan?

Rahoituksen ”jakelupäästä” on sovittu tähän saakka niin, että kerätty rahoitus kohdentuu täsmäohjattuna työterveyshuollon toiminnan ylläpitämiseen. Ajatus siitä, että työnantajilta kerätty raha voitaisiin ohjata tulevaisuudessa esimerkiksi perusterveydenhuollon ongelmien korjaamiseen, on epärealistinen. Tärkeämpää on jatkossakin varmistaa, että erityisesti työnantajat ovat edelleenkin halukkaita osallistumaan työterveyshuollon kustannusten kattamiseen.

Työterveyshuoltoon kuuluva sairaanhoito on herkkä keskustelunaihe. On hyvä muistaa, että sairaanhoito kuuluu olennaisena osana työterveyshuollon ja työpaikan väliseen yhteistyöhön. Työhön liittyvien sairauksien tutkimus ja hoito tulee jatkossakin pitää siellä, missä se parhaiten osataan. Sairaanhoitoa ei ole järkevää kategorisesti vain irrottaa työterveyshuollosta vaan pikemminkin kehittää sitä nykyistä paremmin palvelemaan työhön liittyvien sairauksien varhaista tunnistamista ja niiden viipymätöntä hoitoa. Lisäksi moniammatillisen ja ammattitaitoisen työterveyshuollon tuottama sairaanhoito on samalla tehokasta työkyvyn arviointia ja tukemista. Preventio työterveyshuollossa toteutuu näin myös sairaanhoidossa.