Marraskuu: Tapio Ropponen, johtajaylilääkäri Keva

Työterveyshuolto, eläkevakuuttajan strateginen yhteistyökumppani 

Työurien pidentämistavoitteen toteuttaminen nykyisessä tilanteessa edellyttää työterveyshuollon tavoitteiden ja sisällön uudelleen suuntaamista siten, että työn terveysvaarojen torjunnan rinnalle nostetaan työkyvyn edistäminen ja työssä jatkamisen tukeminen. Sairausryhmittäin suurimmat haasteet liittyvät mielenterveyden häiriöihin sekä tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin. Yli 14 päivää kestävät sairauspoissaolot aiheuttavat kuntasektorilla noin 78 prosenttia työkyvyttömyyskustannuksista ja alle 14 päivää kestävät siis 22 prosenttia. Toiminnassaan työterveyshuollon painopisteen tulisikin olla pitkittyvien sairauspoissaolojen tehokkaassa hoidossa ja sekä lääkinnällisen että ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteiden nopeassa käynnistämisessä.

”Työterveyshuolto on muuttunut isoksi toimijaksi. Valtava kysymys on, palautetaanko työterveyshuolto taas ennalta ehkäiseväksi neuvonnaksi työpaikalla.” Tämä on lainaus Sote-projektijohtaja Tuomas Pöystin kannanotosta 10.11.2015. Ei palauteta, mikäli eläkevakuuttajilta kysytään. Näemme työterveyshuollon strategisena yhteistyökumppaninamme. Saavuttaaksemme oikea-aikaiset, tasapuoliset ja oikeudenmukaiset työkyvyttömyyseläkeratkaisut sekä ammatillisen kuntoutuksen päätökset tarvitsemme laadukasta työterveyshuoltotoimintaa. Keskeisenä osana tätä työtä on työkyvyn arviointien tekeminen oikea-aikaisesti ja sovittuja käytäntöjä noudattaen. Työterveyslääkärin yhtenä keskeisenä osaamisen alueena on toiminta- ja työkyvyn arviointi sekä arviointi siitä, minkälaiseen työhön ne riittävät.

Työkyvyn taloudellinen merkitys ja strateginen painotus tulee aikaisempaa enemmän esille jatkossa. Työkyvyttömyyden aiheuttamien kustannusten arviointi sekä tavoitteellinen työkyvyn edistäminen tulee olla osana strategista johtamista. Työterveyshuoltopalvelujen tulisi pystyä tuottamaan arvoa sekä työnantajalle, työyhteisölle että työntekijälle. Pelkällä ennaltaehkäisevällä toiminnalla tätä ei pystytä hoitamaan, vaan tarvitaan myös sairaanhoitoa. Sairaanhoidon painotusta keskeisiin työkyvyttömyyttä aiheuttaviin sairauksiin voidaan ohjata taloudellisten insentiivien avulla. Sairaanhoidon kautta saadaan myös laajempaa tietoa työkyvyttömyyseläkkeen hakijan sairaushistoriasta sekä toimintakyvystä vuosien varrelta niin työssä kuin arjessakin. Tietoja tarvitaan kun työterveyslääkärit tekevät kattavia ja perusteltuja lausuntoja hakijan tarvitsemien etuuksien hakemiseen eläkevakuuttajalta.

Eläkevakuuttajan strategian mukaisesti työkykyongelmiin puututaan varhaisessa vaiheessa ja jäljellä olevaa työ- ja toimintakykyä hyödynnetään. Eliniän pidentyessä tulee myös työurien pidentyä. Konkreettiset tavoitteet työssä jatkamisen tukemisessa ovat, että mahdollisimman moni jatkaisi omaan eläkeikäänsä tai sen yli. Mahdollisimman harva jäisi työkyvyttömyyseläkkeelle ja mahdollisimman moni jatkaisi työssään vaikka työkyky olisi alentunut. Työterveysyhteistyö on osaamisen aluetta, jota muilla erikoisaloilla ei ole. Se tekee myös omalta osaltaan oikeutuksen työterveyshuollon olemassaololle. Tästä osaamisesta hyötyvät niin työnantajat, työntekijät kuin myös eläkevakuuttajat. Työterveyshuolto toimii myös sillanrakentajana erikoissairaanhoidon, kuntoutuksen ja työpaikan välillä. Erikoissairaanhoito voi keskittyä ihmisen hoitotoimenpiteisiin ja toimintakyvyn parantamiseen kun työterveyshuolto huolehtii työkyvyn arvioinnista.

Sote-uudistuksen yhtenä keskeisenä tavoitteena on ollut terveydenhuollon kustannusten leikkaaminen  3 miljardilla eurolla. Euroopan historiassa ei liene kokemusta yhdestäkään terveydenhuollon uudistamisesta, jossa kustannustaso olisi pysynyt ennallaan samalla kun hoidon laatu ja saatavuus olisivat parantuneet samanaikaisesti. Ruotsin uudistuksessa saatavuus parani ja kustannukset nousivat – laadun muutoksesta ei vielä ole varmuutta. Arvioiden mukaan palvelujen nostaminen Ruotsin tasolle Suomen nykyisellä laatutasolla lisää Suomen terveydenhuollon kustannuksia noin  miljardilla eurolla. Kouluvertailussa olemme tyypillisesti mitalisijoilla, mutta terveydenhuoltojärjestelmämme sijoittuu kansainvälisessä vertailussa yleensä sijoille 20-30. Erikoissairaanhoitoamme pidetään vertailussa varsin kustannustehokkaana ja työterveyshuollon osalta olemme monelta osin toimineet mallimaana. Lypsävää lehmää tuskin kannattaa tappaa, se ei liene kenenkään etu.

Pankkiuudistuksen yhteydessä 90-luvulla ihmiset ohjattiin toimimaan netissä. Samalla lähdettiin karsimaan pankkikonttoreita ja vähennettiin merkittävästi henkilökuntaa. Samalla lailla emme tulevaisuudessa tarvitse nykyistä määrää sairaaloita emmekä terveydenhuollon henkilökuntaa. Ihmiset tarkkailevat itse terveyttään esimerkiksi älypuhelimien avulla ja lääkäriä tarvitaan lähinnä konsultiksi, kumppaniksi sekä tiedon tulkitsijaksi. Vaatteisiin upotetut sensorit seuraavat elintoimintojamme, vessanpönttö analysoi virtsanäytteemme, kännykkä haistelee hengitystä ja ilmoittaa, jos havaitsee mittausarvoissa jotain poikkeavaa. Tarvittaessa seurannan tuloksia voi lukea missä päin maailmaa tahansa. Tämä on varmasti sairaanhoidon tulevaisuutta, mutta tarvitsemmeko silti työterveyshuoltoa, joka pystyy määrittämään työ- ja toimintakykymme ja onko edelleen työterveyslääkäri se taho, joka antaa asiantuntijalausunnon kunnian ja omantunnon kautta?