Yhdistyksen säännöt

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry, Finlands Företagsläkarförening rf, kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksen epävirallinen englanninkielinen nimi on Finnish Association of Occupational Physicians ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, kuitenkin niin, että yhdistyksen asiakirjat laaditaan suomenkielisinä.
 

2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen tarkoituksena on

  1. Kehittää suomalaista työterveyshuoltoa sen kaikilla toimialueilla.
  2. Edistää jäsentensä ammatillista kehitystä ja eettisiä toimintaperiaatteita.
  3. Toimia yhteistyössä sekä kotimaassa että ulkomailla niiden yhteiskunnan julkisten ja yksityisten tahojen kanssa, joiden toiminta edistää ja tukee suomalaista työterveyshuoltoa.
  4. Tukea työterveyshuoltoon liittyvää tutkimustyötä.
  5. Tukea jäsenistönsä hyvinvointia ja työkykyä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys

  1. Antaa neuvoja ja lausuntoja sekä laatii selvityksiä työpaikkojen terveyden- ja sairaanhoitoon liittyvistä kysymyksistä.
  2. Järjestää kokouksia, kursseja, seminaareja sekä muuta koulutustoimintaa ja tekee tutustumiskäyntejä työpaikoille.
  3. Voi julkaista Työterveyslääkäri-lehteä. Lehden päätoimittajan valitsee yhdistyksen hallitus. Voi tuottaa myös muita alansa julkaisuja.
  4. Voi myöntää tuotoistaan avustuksia apurahoina ja stipendeinä tieteellistä tutkimustyötä, jatkokoulutusta tai muuta yhdistyksen tarkoitusta edistävää toimintaa varten. Avustukset myönnetään hakemuksesta ja niiden myöntämisestä päättää yhdistyksen hallitus. Apurahan tai stipendin saajan on sitouduttava määräajassa antamaan loppuraportti hankkeesta sekä selvitys saamansa avustuksen käytöstä.
  5. Voi erityisen ansiokkaan työterveyshuollon alaan liittyvän tieteellisen tai yleishyödyllisen toiminnan tunnustukseksi myöntää palkintoja. Palkintojen myöntämisestä päättää yhdistyksen hallitus.
  6. Voi jäsenistönsä hyvinvoinnin ja työkyvyn tukemiseksi sekä yhdistyksen toiminnan edistämiseksi hankkia omistukseensa lomaosakkeita, kiinteistöjä tai vastaavia koti- sekä ulkomailla. Mahdollisen hankintapäätöksen tekee yhdistyksen kokous hallituksen esityksestä. Yhdistys vuokraa edelleen lomaosakkeita jäsenistönsä käyttöön. Vuokrauskäytännön toteuttamisesta sekä kiinteistöjen käytön toimintaperiaatteista päättää yhdistyksen hallitus.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys

  1. Voi periä jäsenmaksua.
  2. Voi periä Työterveyslääkäri-lehdestä ja muista alansa julkaisuista maksua ja myydä niihin mainos- ja ilmoitustilaa.
  3. Voi periä maksua järjestämistään koulutustilaisuuksista.
  4. Voi periä vuokraa hankkimistaan lomaosakkeista ja kiinteistöistä.
  5. Voi vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.
  6. Yhdistys voi lisäksi harjoittaa sellaista ansiotoimintaa, joka välittömästi liittyy sen tarkoituksen toteuttamiseen tai jota on pidettävä taloudellisesti vähäarvoisena.

3. Jäsenet

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä lääkäri, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt, ja joka työskentelee yhdistyksen tarkoitusperien hyväksi.

Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.

Varsinaiset jäsenet ja kannatusjäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.

Yhdistyksen yhteistyöjäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka on erityisesti ansioitunut yhdistyksen toimialaan liittyvässä tutkimustyössä, tai jonka jäsenyys edistää yhdistyksen kansainvälisiä suhteita.

Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.

Yhdistyksen varsinaiset jäsenet voivat perustaa alueellisia paikallisosastoja tai -yhdistyksiä. Niiden tarkoituksena on yhdistyksen säännöissä mainittujen asioiden aluekohtainen kehittäminen.
 

4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta. Hallitus voi erottaa myös jäsenen joka on jättänyt täyttämättä ne velvoitteet, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
 

5. Liittymis- ja jäsenmaksu

Syyskokous päättää varsinaisilta jäseniltä ja kannatusjäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle. Kunniapuheenjohtaja, kunniajäsenet sekä yhteistyöjäsenet eivät suorita jäsenmaksuja,
 

6. Hallitus
 

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus johon kuuluu syyskokouksessa kalenterivuodeksi valittu puheenjohtaja ja vähintään kaksi ja enintään 14 kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittavaa jäsentä.

Jäsen voidaan valita hallitukseen korkeintaan kahdeksi kaudeksi peräkkäin.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuolelta sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt sekä päättää heidän palkkauksestaan.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun puolet sen jäsenistä ja lisäksi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Hallituksen tehtävänä on:

  1. Toimia yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamiseksi ja huolehtia yhdistyksen sisäisestä toiminnasta.
  2. Edustaa yhdistystä, päättää valtuuksiensa puitteissa yhdistyksen puolesta annettavista sitoumuksista, oikeuksien hankkimisesta yhdistykselle sekä esiintyä sen puolesta kantajana ja vastaajana.
  3. Kutsua yhdistyksen kokoukset koolle, valmistella niissä käsiteltävät asiat sekä toimeenpanna kokouksen päätökset.
  4. Hoitaa yhdistyksen rahavarat ja muu omaisuus sekä pitää niistä kirjaa.
  5. Pitää luetteloa yhdistyksen jäsenistä ja päättää yhdistyksen jäsenten hyväksymisestä ja erottamisesta.
  6. Laatia yhdistyksen toimintakertomus ja tilinpäätös.
  7. Laatia ehdotus yhdistyksen talousarvioksi.
  8. Hoitaa muut yhdistystä koskevat asiat.

Hallitus voi asettaa valiokuntia asioiden valmistelua varten.

7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin tai varapuheenjohtaja, sihteeri tai taloudenhoitaja, kaksi yhdessä.
 

8. Tilikausi ja tilintarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.
 

9. Yhdistyksen kokoukset

Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.

Yhdistyksen kevätkokous pidetään tammi-toukokuussa ja syyskokous syys-joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni. Kannatusjäsenellä ja yhteistyöjäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.

Yhdistyksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
 

10. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään neljätoista vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä tai sähköpostitse niille jäsenille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa yhdistykselle.
 

11. Varsinaiset kokoukset

Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
  4. Hyväksytään kokouksen esityslista.
  5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto.
  6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.
  7. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
  4. Hyväksytään kokouksen esityslista.
  5. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet erovuoroisten tilalle.
  6. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus seuraavalle kalenterivuodelle.
  7. Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat.
  8. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
 

12. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.
 

13. Saavutetut jäsenoikeudet

Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

Yhdistys on perustettu 19.3.1946 ja rekisteröity 25.9.1974 – Föreningen är grundad 19.3.1946 och registrerad 25.9.1974.


Helsingissä 12.1.2004  
Sääntömuutos Helsingissä  28.12.2015

Sääntömuutos Helsingissä 28.06.2017